28.1.2014

Voi nyt vaihdot soikoon

Maltoin kuin maltoinkin nukkua yön yli ja käydä näin koeviikon kunniaksi tekemässä englanninkokeen, ennen kuin ryhdyin läpikäymään yhtä niistä asioista, jotka ovat vielä ei-niin-kovin-ajankohtaisia, eli laukanvaihtoja askeleessa.
   Ennen varsinaiseen pohdintaan ryhtymistä voisin kerrata mun ja Gracen vaihtohistoriaa vähäsen. Marellahan ei osannut vaihtaa laukkaa, mikä toisaalta oli aika hyvä juttu kilpaillessani helppoa b:tä, jossa vaihtoja ei yleensä toivoisi esiintyvän. En siis koskaan ennen Gracen ylläpitoon ottoa ollut päässyt tekemään juuri lainkaan vaihtoja ja  Grace on itseasiassa varmaan ensimmäinen hevonen, jonka kanssa olen koskaa tehnyt mitään niiden tapaistakaan.
   Hevonen sen sijaan on tehnyt paljonkin vaihtoja - puhtaita tai ei - ja estehevosille jokseenkin tyypilliseen tapaan vaihdot tehtiin aluksi kahdessa osassa. Ongelmahan tuli vastaan siinä, ettei Grace tehnyt ns. stereotyyppisiä estevaihtoja, vaan vaihtoi ensin takaosan ja sitten vasta etuosan, vaikka sen olisi olettanut tekevän juuri päinvastoin. 
  Toisaalta tuo virhe on päinvastaista parempi, koska tahtoisin laukkaa vaihtaessani takaosan tulevan ensimmäisenä alas, kuten varmaan moni muukin vaihtoja hiova. Nykyään Gracen vaihdot ovat jo parantuneet, mutta parhaaseen mahdolliseen suoritukseen tarvitaan äärimmäisen huolellinen valmistelu jo useampaa askelta ennen varsinaisia apuja. Jokainen vaihtohan pitää valmistella, tietenkin, mutta Gracen kanssa se valmisteluaika on mielestäni ihan liian pitkä.

Suurin ongelma itselläni vaihtoa tehdessä on paitsi taaksepäin ajatteleva istunta, myös staattiset kädet. Kuten edellisen postauksen minivideossakin näkyy, jään pitämään helposti tuntumaa jotenkin liian kireällä, enkä anna hevoselle tarpeeksi tilaa vaihtaa kunnolla. Seurauksena liiallisesta taaksepäin ajattelustani Grace jää pahimmillaan ihan paikalleen vaihdon aikana, jolloin laukka kuolee jo valmiiksi uuteenkin suuntaan.
  
Vaihto-ongelmat ovat kuitenkin sen sorttista settiä, etten yritä liiemmin lähteä niitä omin nokin ratkomaan, vaan pyydän apua valmentajilta. Vaikka tiedänkin teoriassa kuinka laukanvaihto kannattaisi tehdä, en ole varma osaamisestani, kun korjauksen kohteena on esimerkiksi liikkeen suoruus ja sen parantaminen. Onneksi valmentajat ovat olemassa, ilman voisi olla vähän liian hankalaa!

Nyt mun on kuitenkin pakko vetäytyä takaisin fysiikan ihmeelliseen maailmaan, koska osaamiseni termodynamiikan asioista on hieman puutteellista, eikä bloggaaminen todennäköisesti asiaan auta. Turhautumista odotellessa.. 

Merkkipäiväpostaus ja istunnan syynäystä

Voiko 17-vuotiaalla olla ikäkriisi? Ikäännyin jälleen jokavuotiseen tapaani tammikuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä (kiva sanahirviö btw) päivänä ja koko ajan pelottavan varmasti etäisyyttä ottavat hiekkalaatikot ja taikaponit alkavat ahdistaa mua kaukaisuudellaan. Eniten tukahduttaa se ajatus, että olen yli puolimatkassa kolmeenkymppiin ( :D ) ja toisaalta ehkä sekin, että olen lähempänä kahtakymppiä, kuin kymmentä ikävuotta.. Mä haluun takas pulkkamäkeen!!
 
Ok, leikki leikkinä, ei kai mua nyt sentään oikeasti häiritsisi siirtyä suhteellisen hyödyttömään seitsemäntoista vuoden ikään.. Eihän? Joka tapauksessa mun synttäripirskeet käsitti jotain niinkin hurjaa, kuin ison Ben&Jerry's -jätskipönikän ostamisen ja välittömän suuhunkauhonnan. En ole aikoihin juhlistanut synttäreitäni, koska mun mielestä se on jotenkin, miten sen sanoisi, keskiaikainen juhla. Ihan hienoa joo, että ihmiset elää pitkään ja niin poispäin, mutta en itse näe tarpeellisena muistella sitä "suurta hetkeä, kun Ida silloin seitsemäntoista vuotta sitten parkaisi ensimmäisen kerran".
 
Tottakai meidän suomalaisten (ja miksei muunkin maailman) on pitänyt kuitenkin keksiä joku hyvä syy järjestää ylimääräiset kekkerit, joissa vetää pää täyteen erilaisia nautintoaineita, mutta henkilökohtaisesti ei oikein jaksa innostaa koko touhu. Siisteimmät synttärit oli lapsena, kun kutsuttiin koko luokka ja niiden kaverit syömään sokeria ja juoksemaan kämppää ympäri samalla noin sadankahdenkymmenen desibelin voimakkuudella kiljuen, jottei vanhempien hillitön päänsärky jäisi tälläkään kertaa väliin. Tai vielä hillitömämpää oli järkätä "syntymättömyyspäivät" tai ainakin suunnitella niitä, koska hei camoon, kuka ei haluaisi pitää pirskeitä syntymäpäivää lukuunottamatta vuoden jokaisena päivänä?
 
Synttärilahjat on mun mielestä vielä itse juhlaakin turhempi keksintö, mutta jos joku tarjoaa mulle vapaaehtoisesti rahaa, suklaata ja heppajuttuja niin tuskin missään tilanteessa tulen niistä kieltäytymään (suklaa tosin on karkkilakon vuoksi pannassa), koska onhan niistä nyt yleensä selkeätä hyötyä mun henkisen hyvinvoinnin kannalta. Varsinkin suklaasta.

------------------------------------------------------------------

Ja sitten itse asiaan:

Teimme tänään Gracen kanssa tosi normaalin jumpan, vaikkakin kannusten jättäminen kaappiin tarkoitti laukan hyytymistä jo kaksi askelta ennen nostoa ja jotenkin sellaista yleistä löysyyttä koko hevosessa. En haluaisi olla koko ajan naputtamassa raipalla, enkä voi myöskään mäiskiä jatkuvasti isompia apuja pohkeillakaan, joten pitäisi keksiä joku keino kiertää se laiskottelumoodi. Valmentajan kanssa tuosta kynnyksestä päästään yleensä yli vartissa tai kahdessa, mutta yksin ratsastaessani olen ihan tumpelo ko. asian kanssa.
   Jotenkin musta tuntuu muutenkin tosi usein siltä, etteivät aiemmin tunneilla opitut asiat tule koskaan mieleen silloin, kun niistä olisi eniten hyötyä. Mun pitää jatkossa kirjoittaa johonkin itselleni kaikki oppimani asiat ylös, mutten toisaalta viitsi ihan sanatarkasti päästää valmentajien oppeja julkisuuteen; muistaakseni aiheesta oli joskus hyvinkin vilkas keskustelu foorumilla jos toisellakin. 

Mutta palatakseni vielä Graceen, pitäisi mainita kyseiselle tammalle ominaisen "laiskuuden" tai "hitauden" poisratsastuksen olevan mielestäni tarpeettoman hankalaa ja aikaa vievää. Sain vähän aikaa sitten tunnilla muistuttelua siitä, ettei mun pitäisi tehdä ihan niin paljoa koko ajan, vaan voisin välillä yrittää unohtaa kaiken maailman sähläyksen ja keskittyä ratsastuksen sujuvuuteen, mikä on varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä eteenpäinpyrkivyyden kannalta.

Grace pitäisi tavallaan päästää eteenpäin, mutta ei heittämällä ohjaa pois, vaan rohkaisemmalla kulkemaan tuntuman ja pohkeen välissä ilman, että se kuitenkaan juoksee alta pois ja siten, etten itse lähde liikkeen edelle tai jää liiaksi sen taakse. Etukenostani johtuen istuntani on helposti jarruttava, minkä takia mun pitäisi opetella ensin istumaan kunnolla, jotta olen oikeutettu edes harkitsemaan pyytäväni pikkuprinsessaa liikkumaan sujuvasti.

Käytännössä ongelma on tämä:


Otin ylläolevan kuvan mikroskoopin alle ja rupesin syynämään sitä ajatuksella "etsi kuvasta virheet". Tuossa näkyy ehkä parhaiten se tunne, joka penkkiin tulee istuessani näin voimakkaasti könössä. Kaikki punaiset nuolet osoittavat taaksepäin vieviä apuja, joita on eteenpäin vieviin verrattuna nelinkertaisesti.

Kaiken lisäksi se ainoa eteenpäin pyytävä apu on kaukana omalta paikaltaan (sininen piste) sijaitseva pohje, joka näinollen on murto-osa siitä, mitä sen kuuluisi parhaassa tapauksessa olla. Kuvassa kädessäni on myöskin raippa, jota en ikäväkseni pääse hyödyntämään optimaalisesti hieman pohkeen takana, koska pohje on ihan jossain huitsin nevadassa!

Näin sitä pitäisi lähteä korjaamaan:


Tässä istuinluut ovat huomattavasti edellistä kuvaa paremmassa asennossa, eivätkä jarruta hevosta. Jalka on paremmalla paikalla, vaikka voisi olla hieman edempänäkin ja katse on suuntautunut eteenpäin (siellä päädyssä on peili :D). Kuolaintuki on ihan ok bridong-ohjassa, mutta kanki on liian kireä ja vetää siksi päätä alas ja taaksepäin, mikä on ristiriidassa muiden apujen kanssa.

Todennäköisesti Grace tuntuu makaavan kädellä, jonka olen virheellisesti tulkinnut liian pitkänä ohjana ja yrittänyt ottaa lisää ohjaa käteen, jolloin kanki on kiristynyt liiaksi. Lähtisin korjaamaan tilannetta päästämällä kankea pois ja ottamalla bridongin ihan hitusen lyhyemmäksi.

 Tässä kuitenkin näkyy se peruslähtökohta, josta kannattaisi lähteä ratsastamaan Gracea eteenpäin, mikäli verrataan kuvaa ylempään. Mun pitäisi oppia päästämään G ravaamaan koko kroppansa läpi, koska jaan hevosen tiedostamattani kahteen osaan etukenossa jäkittämällä, jolloin korkeintaan vain toinen pää hevosesta todellisuudessa edes yrittää liikkua eteenpäin. 

------------------------------------------------------------------

Voi kiesus, näin kuivan analyysin jälkeen pitäisi varmaan heittää tänne loppuun jotain mukavampaa mietittävää, kuin erilaiset lonkka-asennot ja niiden vaikutusten pohtiminen kymmenestä eri näkökulmasta. Tein suurella vaivalla ja antaumuksella (not) pienen maistiaisen seuraavasta analyysistä, joka tulee käsittelemään laukanvaihtoja ja kymmeniä virheitämme niihin liittyen. Alle asettamassani videossa nähdään jo jotain alustavaa ideanpoikasta siitä ajatuksesta, jota lähden vaihtoja treenatessani hakemaan. Kuvitelkaa tuo sama koulusatulalla, hyvällä istunnalla, kunnon alleastunnalla ja korrektilla muodolla, niin aletaan olla asian ytimessä.

Lisää aiheesta seuraavassa postauksessa!



26.1.2014

Oho, tuplapostaus?

Herranjestas, mähän kirjoitan tänään jo toista kertaa! Selvästi jotakin matikankirjan avaamisvaikeuksia, ei tätä muuten tapahtuisi. Asiasta kukkaruukkuun -> huomasin Hannan blogissa kivan haasteen, jonka nappasin oitis itsellenikin täyteltäväksi. Koska kuitenkin lupasin kertoa myös Gracen kuulumisia, laitan postauksen pohjalle kuvia tämänpäiväisestä ilman satulaa/kuolaimia meiningistä, eli lopputuloksen siitä, kun ei ihan viitsisi pitää vapaapäivää, muttei oikein viitsisi ratsastaakaan kunnolla.

Tässä kuitenkin tämä haaste / gallup / miksi ikinä tahtookaan näitä kutsua.

----------------------------------------------------------------------

"Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut."

----------------------------------------------------------------------

Kerro hevosestasi:  rotu, taso ja  hieman luonnetta
Grace on belgialainen, estesukuinen puoliverinen. Tasoltaan tuo otus olisi sileällä siinä helpon A:n ja Vaativan B:n välimaastossa, kallistuen kuitenkin aika reilusti enemmän sinne helpon puolelle. Esteillä Grace hyppää ainakin 110cm, mutta kai se isompaakin menisi osaavamman kuskin kanssa. Muistaakseni joku tuomari jossain sanoi sen hyppäävän maksimissaan 130cm, mutta isompaan ei kokonsa puolesta pystyisi.
    Luonteeltaan Grace on rakastettava hirviö, eli tavattoman nöyrä eläin, joka kuitenkin nokkiin ottaessaan vetäisee nenäänsä jotain ananasta suurempaa. Karsinassa hänen ylhäisyytensä on yleensä ihanan lupsakka, mutta myöskin se, joka ensimmäisten joukossa päästelee sieraimillaan lohikäärmeääniä, kun jotain todella-tärkeää-ja-elämää-suurempaa tapahtuu. Välillä Gracella on jotain ihan ihme juttuja, jotka yleensä saavat hymyn huulille silkan hassunkurisuutensa vuoksi. Loistava esimerkki tällaisesta tilanteesta tapahtui oikeastaan ihan pari päivää sitten, kun tammalla jäi vahingossa kieli pilkottamaan huulten välistä vedenjuonnin jälkeen.


Hevoset vai ponit? Miksi? 
Molemmat! Suosin poneissakin kuitenkin niitä "isoja" yksilöitä, koska yleensä ne alkavat jo muistuttaa luonteiltaan hevosia, eivätkä niitä pirullisia pikkuponeja. Omaksi ratsuksi ottaisin kuitenkin vain hevosia, koska pituutta ja painoa alkaa olla liikaa ponien selkään. Hevosten kanssa saan yleensä pohkeen kunnolla lähelle, eikä tarvitse nostella kantapäitä ja/tai koko jalkaa saadakseen jonkinlaisen tuntuman kylkeen. Ponit on kuitenkin söpöjä ja niillä saa käyttää pinkkejä varusteita ilman, että sitä pidetään mitenkään outona! Tai no, käytänhän mä Gracenkin kanssa välillä kaikkea pinkkiä bootseista pinteleihin, haters gonna hate :D.


Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Marella. Oli mulla Husössä ratsastaessanikin eräänlainen kolmen hevosen trio, joiden kohdalla nimeni pyöri listoilla mielestäni jatkuvasti (jotkut saattavat muistaa Aidan, Odinen ja Tintin..). Itsenäisesti ratsastin kuitenkin Marellalla, jonka kanssa porhallettiin kutakuinkin ilman opetuksen häivääkään ne kaksi vuotta, jotka tamma oli luonani.


Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko, jos kengässä? 
Hmm tämä riippuu mielestäni paljon siitä, mitä hevonen tekee "työkseen". Jos kyseessä on jalkaongelmaton pihakoriste, niin miksipä sitä turhaan pitäisi ylimääräistä tavaraa estämässä kavion luonnollista kulumista. Tämä tietenkin koskee lähinnä pihattohevosia, jotka pääsevät liikkumaan jatkuvasti ja näinollen myös kuluttamaan sitä kaviota edes jonkin verran.
  Harraste- tai kilpahevosella pitäisin aina kenkiä, oli kyseessä sitten ratsu, ravuri tai mikä tahansa suhteellisen säännöllistä työtä tekevä eläin. Okei, poikkeuksia löytyy, mutta esimerkiksi Gracen kaviot eivät kestäisi nykyisellä käytöllä varmaan kahtakaan päivää kengättä. Mitä sen kengänkokoon tulee, veikkaisin nollaa tai ykköstä, just nyt ei ihan kirkkaana muistu mieleen :D.


Klippaus: Puolesta vai vastaan? 
Olen puolestapuhuja. En nyt tällä tietenkään tarkoita, etteikö se takapihalla seitsemän vuotta paikoillaan heinää mussuttanut puska-Jalmari saisi kasvattaa itselleen oikein kunnon talvikarvaa, mutta suurin osa ahkerasti liikutettavista hevosista kokee varmaankin olonsa mukavammaksi, kun hiki kuivuu pois, eikä jäädy kymmensenttiseen talvikarvaan. On näissäkin varmasti poikkeuksia, eivätkä kaikki hevoset siedä tietynlaista klippausta, jos kyseessä sattuu olemaan kovin herkkänahkainen otus (tämäkin nähty!). En kuitenkaan jättäisi omaani klippaamatta, jos se kasvattaisi joskus itselleen talvikarvan. Aihe ei tosin meitä ole tähän mennessä koskettanut, koska Gracen talvikarva eroaa kesäkarvasta noin kahdella millimetrillä. Onko tuo nyt kirous vai siunaus, sitä en ole vielä kahden vuoden aikana ehtinyt päättää.


Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Yksin, kuten valtaosa muistakin tallin hevosista. Tämä johtuu lähinnä siitä, että tarhat ovat niin pienet täällä pk-seudun sykkeessä, ettei kahdella hevosella ole kunnolla tilaa väistää toisiaan, jos ne eivät tulekaan toimeen. Tallissamme on muutama hevonen, joiden kanssa Gracekin saattaisi pippurisesta luonteestaan huolimatta tulla toimeen, mutta yhteistarhaukseen suostuakseni tahtoisin käyttöön isomman tarhan, jollaista ei ainakaan toistaiseksi ole tarjolla. Grace ei tietääkseni ole myöskään tarhannut laumassa juuri koskaan (mahdollisesti ollut varsana jossain porukassa?), mikä ei sinänsä kuitenkaan estäisi laittamasta tuota olentoa muiden joukkoon. Jos tarjolla on kuitenkin mahdollisuus tarhata yksin toisten hevosten välittömässä läheisyydessä, valitsen sen niin kauan, kun isompaa aitausta ei ole saatavilla.


Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)?
Luonne, jos noista kahdesta täytyy päättää. Tai no toisaalta luonne on yleensä suhteellisen pysyvästi muutettavissa oikealla käsittelyllä, väri ei :D. Ulkonäössä olen sen verran nuuka, etten huolisi liian pientä hevosta itselleni (jos tuo edes lasketaan ulkonäköseikaksi), mutta värillä ei ole tähän mennessä ollut mitään merkitystä muuhun, kuin lempinimien keksimiseen. Esimerkiksi Grace on mielestäni lihapiirakan värinen.


Millainen on hyvä hevosblogi?
No ei ainakaan mun! Parhaita ovat sellaiset, joita ei päivitetä liian usein, paras postausväli on mielestäni +/- 3 päivää. Ulkoasun pitää olla tietyllä tavalla miellyttävä, en esimerkiksi tykkää lukea kirkkaanväristä tekstiä jo osittain senkin takia, etten näe sitä tihrustelematta. Hymiöiden käytön pitäisi myös olla kohtuullista ja tekstin rakenteeltaan melko virheetöntä. HD-laatuiset kuvat on aina ihan ihana lisä, mutta myös nykyisten puhelinten kuvanlaatu kelpaa meikäläiselle oikein hyvin.


Pahin tippumisesi?
Joku näistä jään päälle tippumisista. Vilgas tiputti mut kerran suoraan selälleen jäiseen maastoon hypättyään kynttilänä pystyyn, jolloin en päässyt laskeutumaan ihan niin kivuttomasti, kuin yleensä. Ainiin ja Grace pudotti mut kesällä estetunnin yhteydessä toisen käteni päälle, joskaan en onnistunut mitään murtamaan. Mua ei ole koskaan (kop kop) vielä sattunut noissa mitenkään kovin pahasti, joten en oikein osaa kertoa tähän mistään kovin dramaattisesta syöksystä maankamaralle. Sanotaan nyt vaikka toi maastotapaus, kun en parempaa keksi.


Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
 En suostu laskemaan, niitä on liikaa. Arviolta jotain kolmenkymmenen suuntaan, vaikkakin suurin osa ei ole edes käytössä, ne vain sattuivat tulemaan hevosen mukana.


Kuinka usein hevosesi liikkuu?
Joka päivä vuoden ympäri. Vapaapäivinä käydään taluttelemassa, juoksuttamassa tai kävelemässä selästä ja muina päivinä ratsastetaan normaalisti. Toki päivittäisessä treenissäkin on eroja riippuen molempien energiatasosta ja siitä, onko joku komentamassa meitä maneesin keskellä vai ei. Grace on kahden kuluneen vuoden aikana seissyt karsinassaan yhden päivän kaviopaiseen vuoksi, mutta muuten hän on ollut joka päivä tarhassa ja liikutuksessa.


Oletko varovainen vai uhkarohkea ratsastaja?
Tämä on tilannekohtaista! Maastossa baanaan mielelläni ilman satulaa, jos alla on luotettava hevonen. Yritän myös lähestyä uusia asioita mahdollisimman ennakkoluulottomasti, tai muuten käy huonosti. Tämä ollaan todettu liian moneen kertaan niillä yhden askeleen sarjoilla, joiden sekaan olen tippunut monen monta kertaa.. Pitäisi vaan "heittää sydän ensin yli ja mennä itse perässä", varsinkin silloin, kun estekorkeus ylittää mun kipukynnyksen (1m).
  Varovainen olen erityisesti silloin, kun alla on aivan uusi hevostuttavuus, josta tiedän ehkä nimen ja sukupuolen. Ja myös silloin, kun nousen Gracen selkään ilman satulaa, koska ensireaktio saattaa lämpötilasta riippuen olla hieman.. sähköinen. Kallistuisin noista kahdesta kuitenkin varmaan sinne uhkarohkean puolelle, koska en voisi väittää olevani ainakaan liian varovainen noiden kaviollisten kanssa touhutessani.

Koska tahdon piruuttani antaa tämän haasteen taakan muidenkin riemuksi, haastan Camillan, Veeran/Nooran ja Minean nauttimaan näistä piinaavista kysymyksistä.

----------------------------------------------------------------------

Tähän loppuun paljastan laittavani kohta jotain Marellan vanhoja tavaroita myyntiin, luvassa ainakin sen otuksen satula ja kaikenlaista pikkutavaraa. Stay tuned!
Nyt kuitenkin niitä kuvia tämänpäiväisestä:


Wannabe laukkaa

Yritettiin ottaa äidin kanssa joku kiva rakennekuva, josta
voitaisiin verrata hepan lihavuuskuntoa parin kuukauden takaiseen,
mutta Grace oli visusti päättänyt seistä tasajaloin, mikä teki näistä
"rakennekuvista" kamalimpia kuvia, joita olen kuunaan tuosta
eläimestä nähnyt. Katsokaa vaikka itse :D!

Eläkeheppa

Marella onnistui väistämään uhkaavasti lähestyneen lihakoukun, eli toisin sanoen löysimme kuin löysimmekin ensimmäisenä omana hevosenani palvelleelle otukselle leppoisan eläkekodin. Marella pääsi viettämään laumaelämää vapaalle heinälle, ja tulevaisuudessa tiedossa on mahdollisesti jopa varsomispuuhia. Mitä muuta voisi hevonen eläkkeeltään toivoa?
  Olemme ylläpitäjän kanssa yhtä mieltä siitä, että Marella pääsi juuri oikeaan paikkaan ja pysyttelemme varmasti aktiivisesti yhteyksissä pikkuheppaan jatkossakin. Aiomme käydä myös tervehtimässä Marellaa satunnaisesti, mutta toistaiseksi annamme hänelle hieman aikaa tutustua uuteen perheeseensä, ennen kuin putkahdamme uudelleen paikalle.
  Olin valmistautunut jo viemään Marellan vihreille laitumille, sillä kysyntää seurahevoselle ei kerrassaan tuntunut olevan sitten lainkaan, mutta onneksemme tamma kuitenkin löysi itselleen oikean unelmakodin, koska mun mielestä sillä on maailmalle vielä annettavaa, olkoot se sitten vaikka vielä yksi varsa. Marellahan on Virossa ollessaan varsonut aiemminkin ja varsa on emänsä tavoin löytänyt tiensä Suomeen. "Varsa", eli 13-vuotias ruuna Vinterpol, asustelee Kuopion eläinpuistossa työskennellen tuntiratsuna ja mun piti oikeastaan käydä viime kesänä katsomassa, onko poika yhtään äitinsä näköinen, mutta se taisi vähän jäädä.

Hei, mehän ollaan samannäkösiä!
Kaiken järjen mukaan mulle olisi varmaan pitänyt tulla jotenkin haikea olo, mutta olen niin tyytyväinen tuohon eläkekotiin, että olen lähinnä vain onnellinen siitä, että Marella pääsee nauttimaan olostaan, kasvattamaan itselleen metrin pituisen talvikarvan ja tekemään sitä minkä se parhaiten osaa: syömään!
  Mielestäni jokaisen hevosen pitäisi saada kiitos kaikesta ihmisen hyväksi tekemästään aherruksesta, oli se sitten lopetus tai mukavat viimeiset vuodet keskellä iso laidunta kivan kaverilauman kanssa. Erityisesti lopettaminen pitäisi osata tehdä silloin, kun hevonen ei selvästikään enää nauti olostaan - pyrin itse hyväksymään mahdollisimman hyvin sen tosiasian, ettei kukaan elä ikuisesti, sillä tiedän hevosen lopettamisen olevan jossain elämäni vaiheessa minullekin ajankohtainen aihe. Marellan kanssa vain sattui käymään niin hyvä tuuri, ettei jännevamma tarkoittanut vielä mullan alle kaivautumista, vaan kiiltävä ja hyvinvoiva tamma sai vielä aikalisän.
  Jännevammaisen hevosen kuoppaaminen on muutenkin mielestäni aina jotenkin kurja homma, sillä usein hevonen on haaveristaan huolimatta muuten elinvoimainen ja -haluinen. Jos vamma on lievä, niin miksei hevosta silloin kuntouttaisi, mutta isomman äksidentin tapahtuessa saattaa lopettaminen olla ainoa vaihtoehto, vaikka hevoselle olisikin tarjolla kiva humputtelupaikka loppuelämäksi.

Kirjoittelen Gracen ja mun kuulumisista seuraavaan postaukseen, mutta tiivistettynä Graakin kiima alkaa hellittää ja vaiheittain alkaa olla jo ihan superhyviä pätkiä. Nyt pitäisi kuitenkin jatkaa kokeisiin valmistautumista, vaikka olen kovasti kokeillut kaikkea kirja tyynyn alla nukkumisesta erilaisiin meditaatiotuokioihin oppikirjojen keskellä.. Toistaiseksi heikoin tuloksin. Kai se on vain pakko ruveta lukemaan.

22.1.2014

Askel eteenpäin

Meillä oli riiviön kanssa eilen pitkästä aikaa (~1kk) valmennus ja voi pojat sitä oppimisen riemua! Eipä ole aikoihin tullut satulassa vastaavia fiiliksiä, teki melkein mieli hymyillä yhtä soittoa ihan silkasta onnistumisen tuottamasta ilosta. Vaikka Grace olikin välillä vähän painava, eivätkä takajalat olleet välittömästi ihan optimaalisessa käytössä, oli kokonaisuus kaikkine puolineen mielestäni onnistunut ja vein hevosen hyvillä mielin talliin kuivumaan tunnin jälkeen.
    Kiinnitimme huomiota pitkästä aikaa myös istuntaani, mikä tuli todella tarpeeseen. Vaikka hyvässä asennossa istuminen on oikeastaan tuhat kertaa helpompaa ja mukavampaakin, kuin könöttää etukenossa ja/tai seistä jalustimilla, ajaudun aina hiljalleen nokalleni satulassa. Etukönötys saa taas aikaan sen, että jarrutan istunnallani tasapainon horjuessa ja pohkeet ajautuvat ihan liian taakse, jolloin hevonenkin yllättäen hidastuu - eihän se todennäköisesti edes tunne mun pohjeapuja keskellä kylkeä..      Myös kätten tasaisuuteen pitää kiinnittää huomiota, koska sorrun helposti 'nyppimään', kun en enää jaksa pitää tuntumaa tasaisena hevosen painaessa edestä ainakin elopainonsa edestä. Juuri silloinhan mun pitäisi yrittää keksiä mahdollisimman hillitty ja hallittu tapa ratsastaa Grace kevyeksi ja takajaloille, mutta ei, oikotie onneen on aina paljon kivempi. Joo, nopea pidäte ohjalla auttaa hetkeksi, mutta sillä keinolla huijaan vain itseäni; todennäköisesti ohjalle painaminen palaa muutaman askelen päästä kahta kauheampana tai vaihtoehtoisesti hevonen alkaa heilua kuin tuleen tuikattu heinämies.

Tehtäviä meillä ehti tunnin aikana olla vaikka kuinka monta, mutta keskityimme erityisesti avotaivutusten ja sujuvuuden hiomiseen. Juuri tuosta sujuvuudesta olen saanut kuulla noin viisisataa kertaa ennenkin, mutta käytännön toteutus on vielä vähän puolitiessä. Olen varmaan ennenkin selittänyt samaa, mutta siirtyessäni tehtävästä toiseen mulla tulee siinä välissä 'siirtyminen-millä-tavalla-tahansa' -tyylinen räpellys vaikkapa avotaivutuksen lopusta kahden kulman läpi sulkuun.
  Käytännössä ratsastan siis avotaivutuksen, lopetan sen epämääräisesti huomatessani seinän pyyhkivän jo melkein räät nenästä ja menetän Gracen kulmassa ihan totaalisesti, jonka jälkeen seuraavasta kulmasta aloitettu sulkutaivutus lähentelee sujuvuudeltaan suunnilleen asvaltilla hiihtämistä.
  Saimme noihin ongelmiin onneksi apua ja joidenkin avopätkien ajan erehdyin jopa hetkellisesti luulemaan ratsastavani hevosella. Onneksi sitäkään harhaa ei kerralla kauaa jatkunut, vaan tosi hyvien pätkien jälkeen palattiin aina kiireenvilkkaa takaisin sekä mun että hevosen comfortzonelle. Pitäisi jotenkin saada vähän muutettua meidän käsitystä mukavasta, terveisin kipeät sormet.. Ei ole kivaa kantaa hevosta, kun asetelman pitäisi olla päinvastainen (varsinkaan, kun sormet ovat jo jäätymisenkin vuoksi kipeät!). Pitää vaan treenata sitä istuntaa, sieltähän suurin osa tämänhetkisistä ongelmista on lähtöisin.

Eksä nyt nää, tuolla se ovi on!!
Tästä on vaan vajaa 40 metriä etäisyyttä!!
  Positiivisena asiana voisin mainita valmentajan sanoneen Gracen suoristuneen sitten viime näkemän, minkä laittaisin varmaankin uuden satulamme piikkiin. Onhan se nyt paljon helpompi meitsinkin juosta sopivilla kengillä, joita ei ole valmiiksi tallottu länään.
  Toinen positiivinen asia voisi olla se, että Grace liikkui eilen suhteellisen vaivattomasti eteenpäin, koska huijasin ja laitoin kannukset jalkaan. Tänään menin kuitenkin ilman kannuksia, eipä liikkunut enää yhtään mihinkään. Kivaako? Ei. Mutta ainakaan maneesin ovi ei enää jänskätä aseiden puuttumisesta huolimattakaan, kun en itse lähde mukaan mihinkään pelleilyihin. Grace saa mun puolesta mulkoilla ovikellolla varustettua kummitusovea minkä kerkeää, kunhan se ei ratkaisevasti vaikuta ratsastettavuuteen. Onneksi hänen ylhäisyytensä päänsisäinen elämä (mikäli sellaista on) tulee selkeästi ilmi ihan käytännösäkin, niin ei tarvitse jäädä arvuuttelemaan, mitä mieltä prinsessa on tuosta hirvittävän pelottavasta sisäänkäynnistä. Tammat!

Pitäisi varmaan vähän pistää mietintään, mitä aion tehdä ensi kauden Gracen kanssa. Olin suunnitellut jatkavani helpon A:n kisaamista ja ottavani varovaisesti seuratason vaativaa B:tä mukaan. Toisaalta monet junnukisat (esim. junioricup) ovat kansallisia, mutta en varmaankaan uskalla ihan niin isoihin karkeloihin lähteä nykyisellä osaamisella, jos ei jotain ihmettä tapahdu. Eihän mulla ole edes kansallista lupaa, pitäisi ensin saada jostain helposta A:sta yli 60% :D. Kivahan se on maalailla pilvilinnoja 'kisauralla' etenemisestä, mutta kai siellä pitäisi ihan oikeasti osata ratsastaakin. Valivali, aikaa ja motivaatiota riittää, joten pitää vain napata itseään niskasta kiinni ja painua opettelemaan! Kai sitä vielä joskus yltää siihen kuuteenkymmeneen prossaan.. ehkä.

16.1.2014

Vihdoinkin kuvia!

Fanny käväisi viikonloppuna kanssani Gracen luona kuvaamassa ja ratsastamassa, joten mulla on vihdoinkin edes jotain esillelaitettavaa, vaikkakin musta otetut ratsastuskuvat ovat kaikki alkuverryttelyistä, jotka vaadin päästä tekemään ennen vierailevaa ratsastajaa, koska maneesin oven kanssa saattaa parin ensimmäisen kierroksen ajan olla vielä ongelmia. Pyydän joku päivä jonkun kuvaamaan "ihan oikeasti", eli ottamaan edes joskus kuvia kun tekisinkin jotain. Ärsyttävää, kun viimeisimmät ratsastuskuvat ovat varmaan puolen vuoden takaa.. Vaikka toisaalta video antaa mulle itselleni enemmän :).
   Kuvissa nähdään myös hartaasti odottamani suojat, joita hehkutin jo edellisessäkin postauksessa. Kyllähän mä sen tiesin jo ne ostaessani, etteivät ne tule pysymään valkoisina, mutta yrittänyttä ei laiteta! Noissa on sekin hyvä puoli, että Grace nostelee takajalkojaan paremmin, kuin ilman suojia. Näin hokkikaudella on melkein pakko laittaa takajalkoihinkin suojat ratsastuksen ajaksi, vaikken niitä yleensä käytäkään, sillä protestointipukittelun yhteydessä haavoja tulee muuten lähes poikkeuksetta.

Ei kai meille sen ihmeellisempiä kuulu, olemme tehneet ihan normaaleja juttuja yllättäneestä pakkasesta huolimatta (lämpöeristetty maneesi ), vaikka Grace inhoaakin hommiin joutumista kahta kauheammin nyt, kun sen on pakko nostella jalkojaan niiden suojien vuoksi. Toisaalta mun on helpompi keskittyä tekemään töitä, kun ei jatkuvasti tarvitse miettiä, laukkaako se nyt takajaloillaankin. Toivotaan, ettei se ainakaan heti keksi miten se voisi lintsata noidenkin kanssa!

Lähes nosteleen siitä!
Gracelle tää on ryhdikäs muoto..
..Ja tää vähän avoin



"Äiti toi ovi syö mut jos meen lähemmäs!!"
Löysin tän estekuvan koneelta, en ollut ilmeisesti jostain syystä julkaissut.
Pitäis taas hypätä joku päivä!

10.1.2014

Sikanaudan yllätyksiä

Noniin, maneesin automaattiovi alkaa hiljalleen olla Gracellekin arkipäivää! Ensimmäisinä päivinähän tuo ovi aiheutti jos jonkinmoisia säntäilyjä ja silmien muljauttelua, mutta pahin alkaa olla jo läpikäytyä aikaa. Toisinaan pitää ilmeisesti vähän kyyläillä ja jännittää, mutta tässä vaiheessa se yleensä johtuu siitä, ettei Gracea juurikaan huvittaisi tehdä mielestään hankalia töitä.
  Pitäisi työskentelyn ja muun elämän helpottamiseksi harrastaa vähän useammin venyttelyä niin keskenään, kuin hevosen kanssa, jottei mun reidet olisi niin pirun näkkärit erityisesti lonkan vierestä. Puristan myös ihan liian helposti polven ja reiden kiinni satulaan, jolloin jo muutenkin verkkaisessa tempossa viihtyvä pieni ponini saa vain enemmän yllykkeitä vauhtinsa hidastamiseen, mikä saa apuni melkoiseen ristiriitaan keskenään, kun tarkoituksena olisi kuitenkin kaiken tietämykseni mukaan liikkua eteenpäin. Gracea venyteltäessä pitäisi yrittää muistaa keskittyä enimmäkseen takajalkoihin, joiden lihaksisto on helposti tosi piukkaa. Tämä tulee ilmi poikkeuksetta silloin, kun hieroja käy kyläilemässä - Graakkia inhottaa reisien käsittely ihan mielettömästi!

Edellämainittu asia olisi varmaankin kannattanut pitää mielessä eilen, kun pidin hepan kanssa kävelypäivän. Pitäisi ottaa joskus videolle Gracen bravuuri, pyynnöstä etujalkojen nostelu espanjalaisen käynnin tyylisesti, mutta materiaalin puuttuessa tyydyn selittämään tuon otuksen temppuiluista näin kirjallisesti.
  Pidimme siis ihan leppoisan riimu naamaan ja menoksi -tyylisen kävelypäivän ja olen yleensä teettänyt maasta käsin kävellessäni Gracella juuri tuon kauhovan käynnin tapaisia temppuja välttääkseni tylsistymisen ja toisaalta kehittääkseni hevosenlukutaitoani. Jossain kohti sitä aivojen aluetta, joka yleensä hoitaa vaistomaisen itsesuojelun, kävi kuitenkin meikäläisellä pienehkö katkos muuhun ajatusalueeseen ja päätin koettaa aktivoida Gracen takajalkoja riimunvarren etäisyydellä samalla tavoin paineistamalla, kuin etujalkoja.
  Noh, ehkei tuo nasevan potkun ansiosta reiteeni värjäytynyt mustelma nyt kovin kauaa sijoillaan viihdy, mutta kävelyni on niin retardin näköistä, että oksat pois. Tekemällä oppii jne, mutta mietin kyllä tosissani tapahtuneen jälkeen, kuinka tyhmä voinkaan olla :D. Mitähän noin tarkalleen ottaen edes odotin tapahtuvan?
  Päätin jo eilen, ettei tämä jonkinasteinen vammautuminen vaikuta ratsastukseeni, joten tänään sitten pidetäänkin oikein kunnon sulkeiset ihan vaan kostoksi itselleni. Onneksi tuo isku ei tullut kuitenkaan "vasten kasvoja" (tai lähinnä säärtä), vaan oikein mukavasti siihen reiden etuosan paksuimpaan osaan, eli murtumaa ei pitäisi löytyä, kun tällä suhteellisen kivuttomasti pystyy kuitenkin kävelemään. Ei siis mitään tekosyytä jättää ratsastusta väliin!

Ajattelin keskittyä Gracen kanssa nyt erityisesti vatsalihasten kehittämiseen, sillä ne tuntuvat olevan meillä molemmilla hukkuneina jonnekin ihonalaisten lämpökerrosten uumeniin.. Puomitreenin toteuttaminen pitäisi ottaa muutenkin osaksi meidän normiliikuntaa, koska olen törkeästi laiminlyönyt sen oikeastaan koko sen ajan, kun mulla on ollut oma hevonen! Esteitä ollaan toki hypelty, mutta jo lähestymistenkin nimissä puomiharjoitukset olisivat meille enemmän kuin ajankohtaisia (jos niistä nyt jotain apua löytyisi siihenkin 'ongelmaan').
   Itselleni pitäis tehdä joku suunnitelma liikunnan suhteen, koska mä en ihan oikeasti liiku tarpeeksi! Käyn toki päivittäin ratsastamassa tai ainakin taluttamassa, mutta nyt kun heppa ei oo pyörämatkan päässä, ei muuta liikuntaa tule pahemmin harrastettua. Harmittaa vain, kun koulu vie niin tuhottomasti aikaa, etten edes meinaa ehtiä tehdä mitään muuta. Jos koulupäivä loppuu neljältä, mun on turha edes kuvitella ehtiväni läksyjen ja tallin lisäksi mihinkään muualle, kun matkoihin kuluu helposti tunti jo yhteenkin suuntaan, mikäli liikun julkisilla. Inhoon tosin läksyjä niin paljon, että voisin ihan suosiolla jättää ne tekemättäkin.. Voisi tulla sanomista.

Korvatakseni tämän postauksen karmaisevan kuvattomuuden, paljastan näin loppukevennyksenä postilaatikkooni kolahtaneen tänään Schockemöhlen koulusuojat, tai miksi tuollaisia isoja mokkuloita tahtoo ikinä sitten kutsuakaan. Päästän nuo toistaiseksi valkoiset uutuudet käyttöön jo huomenna ja mikäli ennustajankykyni pitää paikkansa, mun koneelle on tulossa koko viikonlopun ajalta jopa kuvia. Jes!

4.1.2014

Rauhaa ja rakkautta

Uus mökki! Ja naapurin loimet.
Gracen muutto sujui kuin oppikirjassa konsanaan ja nyt neiti majailee varsin tyytyväisen oloisena väliaikaismökkerössään Järvenpäässä. Olin oikeastaan itsekin aika yllättynyt siitä, miten lungisti pikkutamma otti uuden asumuksensa ja etenkin naapurinsa, joiden kanssa ei toistaiseksi ole ollut mitään kärhämää.
  Toissapäivänä kävimme vain juoksuttelemassa toinen toisiamme (tää oli taas niitä jänniä päiviä) ja eilen teimme ihan normaaleja juttuja, joskin se kiima on muuttanut tuon hevosen taas ihan totaaliseksi hirviöksi! Ei se nokka kuitenkaan kauaa tuhise tuonkaan 'ongelman' kanssa, kärsivällisyyttä :)..

Eniten ongelmia tähän mennessä on varmaan tuottanut maneesin automaattiovi, joka on Gracen mielestä ihan sairaan pelottava. Ei se yleensä mitään pelkää, mutta hänen ylhäisyytensä reagoi vähän tarpeettoman voimakkaasti tuohon pikkuseikkaan, jonka kuitenkin olemme nyt jo nähneet muutamaan otteeseen. Kaipa se siihen tottuu, jos ei, niin voi voi. Maneesissa aion kuitenkin ratsastaa ihan jo senkin takia, että siellä pystyn vakoilemaan omia tekemisiäni peileistä, mutta myös sen takia, ettei kenttä välttämättä pysy sulana enää kauaa. Kenttäkin on toki hyvässä kunnossa, joten esimerkiksi juoksutus onnistuu siellä mitä mainioimmin.

Juoksutuksen jälkeen, varsin pimeää tuolla takana!


Lissu says hi!
Lissu sai eilen kävelypäivän maasta käsin, olihan se tehnyt taas pari päivää hienosti töitä. En ole kamalasti laukannut ponin kanssa, sillä pulmat ovat jo ravissa sitä kokoluokkaa, ettei askellajin nopeuttaminen ainakaan helpota ratsastusta lainkaan. En tietenkään tarkoita, että ratsastuksen pitäisi olla helppoa - päinvastoin - mutta tällä hetkellä ihan perusjututkin ovat ponille tosi vaikeita, minkä takia kannattaa mielestäni aloittaa rauhallisesti ja varoa hermostuttamasta Lissua tai itseään.
  Jätin gramaanit takaisin hyllyyn, sillä totesin niiden olevan lähes yhtä tyhjän kanssa avun kannalta, vaikka toisin luulin.. Jätin myös alaturpiksen pois ja pakko sanoa sen helpottaneen merkittävästi ponin ratsastamista rennoksi! Hitsi kun en tajunnut tuota pikkujuttua aiemmin, olisi auttanut kyllä paljon. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Tänään Ms. Keltainen pääsee kuitenkin taas ratsastukseen, joka toivottavasti ei vedä mun lapoja niin jumiin, kuin ne eilisen hieronnan (<3) jälkeen vaikuttivat olleen! En taaskaan tajua, missä välissä oon kerennyt jumahtamaan noin kunnolla selästä, mähän oon vaan ratsastanut.. Toivottavasti ei ainakaan hetkeen tulisi samanlaisia jumeja, sattui meinaan aivan jumalattomasti, kun niitä lähdettiin availemaan. Tässähän alkaa jo ymmärtää hevosten jumejakin paremmin.



Unohdin näköjään kokonaan hehkuttaa joululahjojani, jotka sisälsivät tänä vuonna mm. Equilinen saapaskassin, KL-sukkia ja helmikorvakorut. Jotenkin musta tuntuu, että joulupukki tietää jotain mun harrastuksista?
  Näiden turhamaisuuksien lisäksi luokittelisin myös meidän satulan joululahjaksi, mutta ei kerrota mun veljille siitä, tai nekin alkaa vaatia itselleen nelinumeroisia joululahjoja!

Voin paljastaa lisää uusia hevosen varusteita olevan matkalla meille, mutta kerron niistä sitten myöhemmin. Sen voin sanoa, että odotus alkaa jo käydä sietämättömäksi!