Ok, leikki leikkinä, ei kai mua nyt sentään oikeasti häiritsisi siirtyä suhteellisen hyödyttömään seitsemäntoista vuoden ikään.. Eihän? Joka tapauksessa mun synttäripirskeet käsitti jotain niinkin hurjaa, kuin ison Ben&Jerry's -jätskipönikän ostamisen ja välittömän suuhunkauhonnan. En ole aikoihin juhlistanut synttäreitäni, koska mun mielestä se on jotenkin, miten sen sanoisi, keskiaikainen juhla. Ihan hienoa joo, että ihmiset elää pitkään ja niin poispäin, mutta en itse näe tarpeellisena muistella sitä "suurta hetkeä, kun Ida silloin seitsemäntoista vuotta sitten parkaisi ensimmäisen kerran".
Tottakai meidän suomalaisten (ja miksei muunkin maailman) on pitänyt kuitenkin keksiä joku hyvä syy järjestää ylimääräiset kekkerit, joissa vetää pää täyteen erilaisia nautintoaineita, mutta henkilökohtaisesti ei oikein jaksa innostaa koko touhu. Siisteimmät synttärit oli lapsena, kun kutsuttiin koko luokka ja niiden kaverit syömään sokeria ja juoksemaan kämppää ympäri samalla noin sadankahdenkymmenen desibelin voimakkuudella kiljuen, jottei vanhempien hillitön päänsärky jäisi tälläkään kertaa väliin. Tai vielä hillitömämpää oli järkätä "syntymättömyyspäivät" tai ainakin suunnitella niitä, koska hei camoon, kuka ei haluaisi pitää pirskeitä syntymäpäivää lukuunottamatta vuoden jokaisena päivänä?
Synttärilahjat on mun mielestä vielä itse juhlaakin turhempi keksintö, mutta jos joku tarjoaa mulle vapaaehtoisesti rahaa, suklaata ja heppajuttuja niin tuskin missään tilanteessa tulen niistä kieltäytymään (suklaa tosin on karkkilakon vuoksi pannassa), koska onhan niistä nyt yleensä selkeätä hyötyä mun henkisen hyvinvoinnin kannalta. Varsinkin suklaasta.
------------------------------------------------------------------
Ja sitten itse asiaan:
Teimme tänään Gracen kanssa tosi normaalin jumpan, vaikkakin kannusten jättäminen kaappiin tarkoitti laukan hyytymistä jo kaksi askelta ennen nostoa ja jotenkin sellaista yleistä löysyyttä koko hevosessa. En haluaisi olla koko ajan naputtamassa raipalla, enkä voi myöskään mäiskiä jatkuvasti isompia apuja pohkeillakaan, joten pitäisi keksiä joku keino kiertää se laiskottelumoodi. Valmentajan kanssa tuosta kynnyksestä päästään yleensä yli vartissa tai kahdessa, mutta yksin ratsastaessani olen ihan tumpelo ko. asian kanssa.
Jotenkin musta tuntuu muutenkin tosi usein siltä, etteivät aiemmin tunneilla opitut asiat tule koskaan mieleen silloin, kun niistä olisi eniten hyötyä. Mun pitää jatkossa kirjoittaa johonkin itselleni kaikki oppimani asiat ylös, mutten toisaalta viitsi ihan sanatarkasti päästää valmentajien oppeja julkisuuteen; muistaakseni aiheesta oli joskus hyvinkin vilkas keskustelu foorumilla jos toisellakin.
Mutta palatakseni vielä Graceen, pitäisi mainita kyseiselle tammalle ominaisen "laiskuuden" tai "hitauden" poisratsastuksen olevan mielestäni tarpeettoman hankalaa ja aikaa vievää. Sain vähän aikaa sitten tunnilla muistuttelua siitä, ettei mun pitäisi tehdä ihan niin paljoa koko ajan, vaan voisin välillä yrittää unohtaa kaiken maailman sähläyksen ja keskittyä ratsastuksen sujuvuuteen, mikä on varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä eteenpäinpyrkivyyden kannalta.
Grace pitäisi tavallaan päästää eteenpäin, mutta ei heittämällä ohjaa pois, vaan rohkaisemmalla kulkemaan tuntuman ja pohkeen välissä ilman, että se kuitenkaan juoksee alta pois ja siten, etten itse lähde liikkeen edelle tai jää liiaksi sen taakse. Etukenostani johtuen istuntani on helposti jarruttava, minkä takia mun pitäisi opetella ensin istumaan kunnolla, jotta olen oikeutettu edes harkitsemaan pyytäväni pikkuprinsessaa liikkumaan sujuvasti.
Käytännössä ongelma on tämä:
 |
Otin ylläolevan kuvan mikroskoopin alle ja rupesin syynämään sitä ajatuksella "etsi kuvasta virheet". Tuossa näkyy ehkä parhaiten se tunne, joka penkkiin tulee istuessani näin voimakkaasti könössä. Kaikki punaiset nuolet osoittavat taaksepäin vieviä apuja, joita on eteenpäin vieviin verrattuna nelinkertaisesti.
Kaiken lisäksi se ainoa eteenpäin pyytävä apu on kaukana omalta paikaltaan (sininen piste) sijaitseva pohje, joka näinollen on murto-osa siitä, mitä sen kuuluisi parhaassa tapauksessa olla. Kuvassa kädessäni on myöskin raippa, jota en ikäväkseni pääse hyödyntämään optimaalisesti hieman pohkeen takana, koska pohje on ihan jossain huitsin nevadassa!
Näin sitä pitäisi lähteä korjaamaan:
 |
Todennäköisesti Grace tuntuu makaavan kädellä, jonka olen virheellisesti tulkinnut liian pitkänä ohjana ja yrittänyt ottaa lisää ohjaa käteen, jolloin kanki on kiristynyt liiaksi. Lähtisin korjaamaan tilannetta päästämällä kankea pois ja ottamalla bridongin ihan hitusen lyhyemmäksi.
Tässä kuitenkin näkyy se peruslähtökohta, josta kannattaisi lähteä ratsastamaan Gracea eteenpäin, mikäli verrataan kuvaa ylempään. Mun pitäisi oppia päästämään G ravaamaan koko kroppansa läpi, koska jaan hevosen tiedostamattani kahteen osaan etukenossa jäkittämällä, jolloin korkeintaan vain toinen pää hevosesta todellisuudessa edes yrittää liikkua eteenpäin.
------------------------------------------------------------------
Voi kiesus, näin kuivan analyysin jälkeen pitäisi varmaan heittää tänne loppuun jotain mukavampaa mietittävää, kuin erilaiset lonkka-asennot ja niiden vaikutusten pohtiminen kymmenestä eri näkökulmasta. Tein suurella vaivalla ja antaumuksella (not) pienen maistiaisen seuraavasta analyysistä, joka tulee käsittelemään laukanvaihtoja ja kymmeniä virheitämme niihin liittyen. Alle asettamassani videossa nähdään jo jotain alustavaa ideanpoikasta siitä ajatuksesta, jota lähden vaihtoja treenatessani hakemaan. Kuvitelkaa tuo sama koulusatulalla, hyvällä istunnalla, kunnon alleastunnalla ja korrektilla muodolla, niin aletaan olla asian ytimessä.
Lisää aiheesta seuraavassa postauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti