25.4.2013

Yllätysponi!

Iltataivasta II-tallin pihasta

Kuten edellisessä postauksessa jo lupailinkin, oli tänään yllätysnumerona vuorossa itse härra Vilgas Eestist! Teimme Vilgaksen omistajan kanssa vaihdon päittäin, eli hän sai kavuta Grakenin selkään kokeilemaan, mitä se merihirviö oikein osaakaan! Itse tykitin menemään pikkukaverilla ja pakko myöntää, että oli mulla ihan hauskaa, vaikka poni koettikin kovasti kysellä, että onko tänään ihan pakko tehdä töitä.
   Pääsimme Vilgaksen kanssa jonkinsorttiseen yhteisymmärrykseen eri asioista, mutta erityisesti hankaluuksia tuotti tänään vasen kierros, lisäykset ja paikallaan pysyminen. Väistöjä en edes koettanut lähteä vääntämään, sillä isolla kentällä koordinoiminen tuntui muutenkin jo niin vaikealta! Käynnissä taivuttelin Vilgasta lyhyissä avo- ja sulkutaivutuspätkissä, mutta ravissa ja laukassa keskityin lähinnä tahdin löytämiseen ja tasaiseen kuolaintukeen, sekä sen vasemman puolen herättelemiseen..

Mutta hiljaa hyvä tulee ja tänään Vilgas teki jo hienosti keski- ja harjoituslaukat erikseen, mitä poni ei ainakaan viimeksi selässä ollessani hallinnut! Jostain syystä herra oli kuitenkin perin levoton, kun olisi ollut määrä seistä paikoillaan; lieneekö sitten tuullut väärästä suunnasta vai jouhet olleet ristissä, vai vaikuttivatko laiskuuttani saappaisiini jättämät rissat asiaan, tiedä häntä! Ainakaan Vilgas ei liikkeessä reagoinut kannukseen juuri mitenkään, joten ehkä pieni kevätmieli sai tämänkin aikaan.. Onneksi vuodenaikaa voi aina syyttää vapaasti!

Koska Elisa pyöräili urheasti vastatuulen saattelemana kanssani tallille, sain käsiini myös ihan mukavasti videomateriaalia tästä päivästä. Gracen kanssa en tosiaankaan tänään tehnyt kuin alkuverkat, joten hänen ylhäisyydestään ei valitettavasti ole sen enempää videota, mutta eiköhän tämä herasilmäinen ruunanretale juoksentele nauhalla Grakeninkin puolesta ;).
   Jos siitä lyhyehköstä Gracen ratsastuksestani pitäisi jotakin sanoa, niin olin äärimmäisen positiivisesti yllättynyt! Laitoin tammulille luukkuun normaalin rauta-asetelman sijaan nivelet, joten osasin jo tallissa odottaa jotain kamalaa - sitä koskaan saamatta! G oli selkään ihan super kevyt, mutta kentän vielä hieman kovan pohjan takia pikkukaveri oli melko varovainen ja sen takia aika pidättyneen oloinen (= liikkui sipsutellen). Kun lihakset alkoivat pikkuhiljaa lämmetä, myös hitaasti syttyvä hevoseni koki jonkinmuotoisen asennemuutoksen ja olisi varmaan ollut ihan super hyvä, mikäli leikkiä ei olisi tarvinnut jättää lyhyeen; jossain vaiheessahan se ratsu oli vaihdettavakin!

Tämä "mukava" tunne Gracesta jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen, joten huomisen kevyemmän päivän jälkeen toivon, että sama meininki jatkuisi! Sain itselleni myös paikan ensi viikon maanantain Karin valmennuksesta, joten pomppuja tiedossa, taas!
   Tiistaina aion nauttia vapputunnelmista kotona kemiankirjan parissa, sillä Kikon tunti on siltä päivältä peruttu. Omista kouluhommista on muutenkin kamala stressi juuri tällä hetkellä, kun työn alla on kaksi isoa projektia ja edessäpäin näkyy pelkkiä kokeita.. Auttakaa!


24.4.2013

Bon Appétit :)



Varsinainen estevalkku, sanon minä! Tämä valkku oli tosi sujuva kaikkien osallistujien (4) puolesta, joten kivaa oli ja sen huomasin myöskin Kikon valmennuksessa seuraavana päivänä :)!
   Harjoittelimme estetunnilla lähinnä videolla näkyvää sarjaa, jolle siis lähestyminen ravissa ja eteen päin lähinnä go with the flow -fiiliksellä (tai näin ainakin itse tein!). Ihanan simppeli tehtävä, jossa päästiin ihan oikeasti vain nauttimaan menosta ja pitämään hauskaa sen kummempia miettimättä, vaikka näin myöhemmin mietittynä olisi ehkä pitänyt kiinnittää enemmän huomiota istuntaan, kantapäihin, laukkaan.. Noh, kivaa ainakin oli!

Kikon valmennuksessa harjoittelimme sulkuja sekä ravissa, että laukassa ja huomasin Gracen olevan ravissa kaikkien mahdollisten luonnonlakien ja järjen vastaisesti parempi oikealle, kuin vasemmalle. Yleensä tämä on siis ollut toisin päin, mutta laukassa sulkuja oli edelleenkin helpompi tehdä vasemmalle, joten ehkä tuo oli joku hetkittäinen askellaji-ajatuskatkos ;). Oli miten oli, kouluvalmennuskin meni tosi hyvin ainakin satulan yläpuolelta katsottuna, joten tällä hetkellä istuskelen erittäin tyytyväisenä tietokoneeni äärellä miettien, miten huominen vierasheppailu kotitallilla mahtaakaan sujua!

Mistä hevosesta on kyse, se selvinnee seuraavassa postauksessa!

21.4.2013

Kevättä kavioissa!

Päädyin tänään käppäilemään Gracen kanssa ihanassa kevätauringossa maastoissa, jotka olivat jo pääpiirteittäin lumettomia! Siellä täällä näkyi kinos jos toinenkin, mutta uskottelen itselleni, että kyllä se kevät sieltä tulee :).

Päätimme käydä vielä pitkän maastokäppäilyn jälkeen kentällä pyörähtämässä ja purkamassa ylimääräiset kierrokset pois, jottei Gracen tarvitse tehdä sitä itsenäisesti tarhassaan. Tästä rauhallisesta ja leppoisan letkeästä juoksuttelusta ja käppäilystä voitkin katsoa alla olevan videon.



 Sain myös kursittua jotenkin kasaan videot Nipsun valmennuksesta, mutta lisäsin siihen myös pätkiä alkuverryttelystä ennen valmentajan saapumista, jotta ero opastetun ja oman ratsastukseni välillä näkyisi vielä selkeämmin (erityisesti etujalkojen liikkeen rajoittuminen korostuu ratsastaessani yksin).
   Yritän toki parantaa omaa ratsastustani ja istuntaani niin paljon, kuin vain mahdollista, joten toivotaan, ettei meidän hölkkäily näytä ihan joka päivä niin pahalta, kuin videolla :).



Huomenna tiedossa on ihan normaali ratsastus sileällä ja ylihuomenissa on sitten se Kikko :). Nähtäväksi jää, mitä meille tällä kertaa keksitään päänmenoksi!

Loppuun vielä pari kuvaa ihanasta kevätilmasta.






20.4.2013

Mitäs tässä

Me niin kovin tykätään näyttää syöttöporsailta!
Grace on ollut nyt pari päivää ihan super, joten hänen ylhäisyytensä saanee huomenissa kevyemmän päivän :). Olemme treenanneet lähinnä siirymisiä (ravi-laukka), jotka osoittautuivat yllättävän hankaliksi viimeisimmällä Nipsun tunnilla.
     Tänään Grace sai spontaanisti Geert-hevoskiropraktikon käsittelyn, jonka pyysin huomattuani miekkosen tallissamme. Mitään erikoisempaa tammulin selästä ei ilmeisesti löytynyt, eli hoito käsitti tällä(kin) kertaa pientä pintakäsittelyä.

Tiistaina pääsemme jälleen Kikon valvovan silmän alle ja sunnuntaina meitä odottaa ensimmäinen valmennuksemme by Sirpa Degerth-Kaldi. Olen toki kuullut/nähnyt Sipen tunteja ennenkin, joten aivan vieras heppu ei kuitenkaan ole kyseessä :).
   Tulevista kisoistamme ei ole vielä aivan varmaa tietoa Herpes-kohun vuoksi, mutta jos hyvin käy, nähdään meikäläinen ja Grace seuraavan kerran Lohjalla 4.5. FEI World dressage challenge test B:n merkeissä. Tuo on yksi niistä "tyhmistä ohjelmista", joita yritän vältellä parhaani mukaan, mutta koska eräs
tallilaisemme lienee myöskin menossa samaisiin karkeloihin, niin voisin koettaa päästä samalla kärryllä mukaan!
 
  Tähtäimessä ylipäätään on tällä kaudella kisata aluetasolla Helppoa A:ta ja koettaa käydä pyörähtämässä joku vaativa kauden loppupuolella. Hyvällä tuurilla päästään siitä mahdollisesta vaativasta läpi, mun tuurilla mennään pimeeseen huoneeseen ja syödään Ben&Jerry's -jätskipurkki tyhjäksi miettien samalla kaikkia mahdollisia virheitä, jotka siinä radalla tuli/tulee tapahtumaan! Noh, treeniä, treeniä ja treeniä, niin eiköhän me tehdä kuin maksimissaan sivuaskelia takaosakäännöksissä ja.. Äh!

Mutta siis huomenna tiedossa on maasto/talutus/kävelypäivä, en ole päässyt tästä vielä itsekään aivan selvyyteen.. Jotain aivotonta kivaa kuitenkin :)!