Puomiponi elementissään

Innostuin taas HIHS:in jälkeen ajattelemaan hieman maankamaraa ylemmäs, eli otin itseäni niskasta kiinni, nakkasin Graakille estesatulan selkään ja läksin pihalle pomppimaan. Yritin ottaa aika rauhassa, mutta hevonen oli eri mieltä, joten pari ekaa hyppyä mentiin ihan tuulispäänä (muutama tuntihevonen yliajaen :D).
   Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin tosi tyytyväinen koko harjoitteluun; Grace laukkasi hyvin, ei kieltoja ja vain yksi puomi, joka oli sekin oma syyni, kun ratsastin niin pohjaan. Meno oli helppoa ja kivaa (alkurodeon jälkeen), jota se toivottavasti on huomenna myöskin rataharjoituksissa kotitantereellamme, jossa tarkoituksenamme olisi hypätä 70cm.

Palaan kuitenkin vielä Gracen laukkaan, jolle tapahtui jokin ihmeparantuminen neidin syysloman aikana. En uskalla vielä luvata sen kuitenkaan muuttuneen lopullisesti, mutta suunta on ehdottomasti hyvä! Yleensähän Grakenilla (tai oikeastaan minulla) on ongelmana se, että etu- ja takapää ovat kuin kaksi irrallista osasta, eivätkä yksi, yhtenäinen kokonaisuus.
   Viime päivinä tammanretale on kuitenkin tuonut takaosaansa yllättävän hyvin alleen ja laukannut ihan tosissaan tarmokkaasti ja ennenkaikkea halukkaasti. En ole mielestäni muuttanut (taaskaan) mitään, joten liekö tamman ailahteluja.. Ei mitään käsitystä.

Muitakin hyviä uutisia löytyy: saammekin jäädä Tuomarinkylään! Meillä kävi taas ihan uskomaton flaksi noiden karsinoiden kanssa, vaikka Gracen jääminen edellyttääkin erään toisen hevosen lähtöä tallista. Näin nyt kuitenkin näyttäisi asioiden laita olevan, enkä voisi oikeastaan olla juurikaan tyytyväisempi tällä hetkellä. Ihan mieletöntä!

Talven ja kylmyydeen riipiessä hiljalleen lehtiä puista loppuu meiltäkin kilpailut, mutta ainakin marraskuun alussa näyttäisi meille olevan luvassa seurakisat Husössä ja Tuomarinkylässä. Menen molempiin hakemaan ratoja alle, eli en odota tai toivo suorituksiltamme suuria kummissakaan karkeloissa, vaan menen pitämään hauskaa.

Nätti Dumi :)

   Juuri hauskanpito tuntuu välillä unohtuvan, kun väkerrän taas kerran kädet täristen lettejä aamu kuudelta vesikarsinassa, kun jännitys ja väliin jätetty aamupala alkavat vaatia verojaan. En kuitenkaan selkään päästyäni stressaa yleensä enää paljoakaan, sillä silloin hevonen on koko ajan kanssani ja voin keskittää kaiken huomioni vain ratsastamiseen.
 
   Yritän siis pitää ratsastuksessa kilpailemisen - ja miksei ihan arkiratsastuksenkin - mielekkäänä sekä itselleni että kilpakaverilleni, minkä vuoksi tarvitsen välillä estekisat muistuttamaan siitä paikan päällä radanopettelun kauhusta, kuinka sitä ei voikaan treenata viikkoa etukäteen.. Ihan kuin menisin vartin varoajalla tekemään pistokokeen aiheesta, josta minulla ei ole minkään valtakunnan kokemusta (onneksi saan sentään tehdä sen kokeneen parin kanssa!)
    Itse pidin pitkään itsestäänselvyytenä sitä, että kaikkien ratsastajien on kilpailtava ja menestyttävä, jotta heitä voi kutsua hyviksi ratsastajiksi. Kesti pitkään ymmärtää, ettei kaikkia kiinnosta sellainen ratsastus, vaan joillekin vaikkapa maastomopoilu on ratsastusta parhaimmillaan! Ei sitä tullut koskaan edes ajatelleeksi, että maastoilukin olisi yksi kelpo vaihtoehto nauttia ratsastuksesta - se iänikuinen "plääh" kolmikaarisen harjoittelu tuntui olevan ainoa oikea tapa ratsastaa, koska kaikkihan nyt halusivat oppia ratsastamaan hevosen peräänantoon!

Mutta nyt lätinät sikseen ja kuvien pariin, eli sain Nelli-Nooralta kuvia päivällä suorittamastani hyppelöinnistä, joista väkersin tämän pirtsakan ulkoasunkin. Kiitokset siis näistä, huomenna sitten kokeillaan, oliko harjoittelusta mitään iloa!

---

Meillä on kyllä molemmilla tässä tosi kummalliset asennot :D..