7.8.2013

Oivalluksia

Koska aluevalmennukset oli peruttu, keskityimme pikkuriiviön kanssa sen lempihommaan: löysäilyyn! Järjestin meille oikein kunnon maastoputken ja kävimmekin suupielien vuoksi kolme päivää putkeen ihan vain maastossa jolkottelemassa hackamoret päässä, satulan kanssa ja ilman.
   Tämä toimintaratkaisu oli ehdottomasti yksi parhaista mahdollisista, sillä pääsimme tuulettelemaan korvavälejämme oikein kunnolla Gracen kanssa! Myös raivokas bebanthenin tunkeminen suupieliin tuntui olevan vaivansa väärti, sillä ehdimme saada suupielet kuntoon Nipsun valmennukseen mennessä!
 
    Valmennukset ovat jostain tuntemattomasta syystä sujuneet tällä viikolla jopa hyvin, mutta erityisen tyytyväinen olen moniin oivalluksiin, jotka olen saanut koettua vain kahden päivän sisällä. Ehkä suurimman eron normaaliin on tuonut Nipsun puolen tunnin pituinen huomauttelu liian ylhäällä olevista käsistä. En ole itse edes tajunnut toistavani jatkuvasti kyseistä toimintoa, vaan olen sen sijaan ihmetellyt, että kuinkas Grace ei nyt taaskaan anna niskasta periksi ja koettanut vain asettaa ja asettaa.. Ei toki hankalaa asettua niska linkussa ylhäällä?
   Saatuani kädet edes jotenkin laskettua rennoiksi ja alas (käytännössä ihan oikeasti melkein reiden päälle!) alkoi Gracekin rentoutua ja työskentelyymme tuli ihan erilainen sävy. Häsellys ja turha panikointi laski varmaan miinuksen puolelle lopputunnista, jolloin Grace ravasi varmaan parasta ravia, mitä se on koskaan tähän mennessä esittänyt. Oli vaan jotenkin niin uskomaton fiilis, kun satulaan ihan oikeasti tunsi, kuinka hevosen selkä pyöristyi ja se liikkui täysin omilla takajaloillaan eteenpäin ilman ajatustakaan tahdin tai muodon rikkomisesta. Mielestäni tuon valmennuksen aikana sain ensimmäistä kertaa kokea, millainen on korrekti peräänanto.
   Vaiheittain Grace vaipui mun makuun ehkä hieman liian syvälle päänsä ja kaulansa kanssa, mutta mielestäni se ei haitannut olennaisesti työskentelyä hevosen ollessa rento ja liikkuen halukkaasti eteenpäin.
 
   Heti seuraavana päivänä Nipsun valkusta Kikko tuli pitämään kotivalkun, jonka aikana treenasimme sulkuja, avoja ja myöskin va b:0 -radan. Tuon tunnin aikana sisäistin eilisen oppeja vielä paremmin ja sain rentoutettua Gracea jo verryttelyn aikana ennen itse valkkua, mikä osiltaan helpotti ns. oikeaa työskentelyä.
   Yllättävin uusi asia onkin oikeastaan vanha asia, josta olen jotenkin onnistunut tekemään äärettömän vaikean asian: suoristaminen. Multa on jäänyt lähes huomioimatta Gracen tapa kulkea vinossa oikealla kierroksessa siten, että se työntää peränsä oikealle, jolloin työskentely hankaloituu ihan älyttömästi! Olen tähän mennessä vääntelehtinyt satulassa ties minkälaisissa asennoissa yrittäen hakea hevoseen suoruutta, kun asiaan olisi koko ajan ollut tarjolla simppelimpi ratkaisu, ulkoavut.
   Mulla mitä ilmeisimmin valuu vasen ohja ihan jatkuvasti pois kädestä, jolloin se jää liian pitkäksi = Gracen vasen lapa valuu ohjan "perään" ja koko hevonen rojahtaa näinollen vinoon. Onneksi tämä virhe on kuitenkin melko helppo korjata (kuten kaikki muukin, heh heh), kun vika näin yllättäen on bongattu jälleen satulan istuttavalta puolelta :). 

   Olen anyways tyytyväinen siihen, että meillä on toivoa paremmasta treenausmuodosta ja sen myötä myös mahdollisuus paremmin voivasta hevosesta ja oikeastaan koko ratsukosta. On tää vaan niin pirun vaikea laji, että siihen on toisinaan hankala uskoa!

Videokoosteessa on ihan lyhyt pätkä siitä kauan lupailemastani Kikon valkkuvideosta, koska suurin osa puhelimen kameralla kuvatuista klipeistä oli ylivalottunut niin törkeästi, etten kehtaa asettaa niitä julkisuuteen. Ei sillä, että olisin kokenut sen jotenkin erityisen tarpeelliseksi - tuo valkku kun ei sujunut muutenkaan ihan kuin Strömsössä.
  Erityisesti huomiota kiinnitin itse omiin käsiini, jotka ovat ihan oikeasti naurettavan korkealla. Miten mä en ole tuollaista huomannut?!





Kävin muuten pitkästä aikaa ratsastamassa Rolexilla, joskin kohdalle osui niin kova hellepäivä, etten kehdannut kauhean kauaa nauttia ruunapapan seurasta - hiki kiehui molemmilla ihon pinnasta jo reilun puolen tunnin jälkeen!
   Vähän jäi kyllä harmittamaan, etten pystynyt istumaan Rolexin selässä yhtä hyvin, kuin viimeksi sillä ratsastaessani. Yksi syy tähän voisi tietenkin olla päätökseni ratsastaa kentällä, joka on niin massiivinen ja vaikea rajata mielessä, että se aiheuttaa melkein väkisinkin jos jonkinmoista hortoilua.. Tai sitten mun vatsalihakset on vaan saaneet vähän liikaa suojakerrosta päälleen!

Huomenna Grace saa uudet popot tassuihin ja palkinnoksi hyvistä valkkupäivistä ratsastajavapaan kävelypäivän :). Toivotaan, ettei huomenna ole ihan järkyttävän kuuma, sillä ainakin tänään tarhauksen korvaaminen talutuksella tuntui olevan maailman huonoin idea! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti