27.8.2012

Marellaa ja Graakkusta

Käväisin lauantaina (taas) moikkaamassa Marellaa ja tammulin ylläpitäjää Lohjalla. Teimme ihan perusjuttuja ja keskityimme myös ratsastajan asennon korjaamiseen. Marella oli koko tunnin aika ok ja karvakin oli taas vaihtunut ns. "normaaliin" tummanruskeaan.

Gracen kanssa menee hyvin, vaikka koko muu talli tuntuukin kärsivän jos jonkinmoisista vaivoista (koputetaan puuta!). Valmennusta ei tämän viikon tiistaina ollut, mutta pääsääntöisesti ne ovat menneet milloin mitenkin - alkumetreihin verrattuna kuitenkin hyvin!
  Yritän löytää ja ilmoittautua mahdollisimman moniin kisoihin, mutta toistaiseksi alue- ja seurakisoja tuntuu ainakin etelän suunnalla olevan vähän harvaksellaan. Ensi kuun puolella näyttää hieman valoisammalta valkoisten aitojen sisälle halavien suhteen, sitä odotellessa ;).

Gracesta pitäisi olla tulossa vielä kuvia Porvoon kisoista, jos mukana ollut kaverini saisi ladattua ne saatavilleni. Uudempia kuvia ei oikeastaan ole, mutta sen sijaan saatte nauttia estevideosta! 
   Hyppäsin tosiaan eräs kaunis päivä Gracen kanssa ja kentän laidalle sattunut kaverini otti sitten videota tästä harvinaisesta näystä!

Hieman analysoidakseni ratsastustani mainitsen, että ainakin toiseksi viimeisenä (videona) nähty hyppy oli omalta kannaltani melkoinen räpellys, mutta siksi kiitänkin heppaa, joka tekee hommat täydellisesti omasta heilumisesta huolimatta :)..

Erittäin positiivista tässä hyppelyssä oli se, ettei Grace kieltänyt kertaakaan, mikä oli ainakin hevosella ensi kertaa hypätessäni enemmänkin sääntö kuin poikkeus! Ehkä siitä hien, veren ja kyynelten täyttämästä orjallisesta hoitamisesta on ollut jotain hyötyäkin!

Ja muistakaahan sitten tuota videota katsellessanne, että hyppääjä on tosiaankin koulumielinen, joten mitään kaunista tuskin näette!

2 kommenttia:

  1. Hyvinhän teiltä sujuu myös esteiden hyppelly:)) ja tykkään sun banneristas!

    pienipolledelia.blogspot.fi

    VastaaPoista